2-hengen keinu

Keinutuoli puutarhaan tai terassille

Kevät tuli oikein vauhdilla ja aurinko lämmittää kivasti. Nyt tekee mieli istuskella ulkona puutarhassa, eli on aika kaivella puutarhakalusteet esiin. Katselin taas netissä mitä mielenkiintoisia uutuuksia kauppojen valikoimasta löytyy.

Puutarhakeinuja etsiessäni silmiini sattui kivannäköinen keinutuoli, metallirunkoinen, kevyt ja pienikokoinen, joten ei vie paljoa tilaa. Sopii varmaan siis vaikka parvekkeelle, pienelle terassille tai muuten pieneen pihaan. Puutarhakeinut vievät yleensä paljon tilaa, niin ettei niitä joka paikkaan voi laittaa vaikka ne niin mukavia ovatkin. Näitä romanttisen näköisiä puutarhakeinuja on sekä yhden että kahden istuttavia.

Tavallisen aurinkotuolin sijaan voisi kokeilla myös seuraavan kuvanlaista keinulepotuolia. Siinäpä olisi kiva lekotella ja keinutella aurinkoa ottaessa.

 

Olen kirjoittanut jo aikaisemmin puutarhakeinuista. Voit käydä lukemassa artikkelin, pääset sinne seuraavasta linkistä: Pihakeinu puutarhaan tai puutarhakeinu pihaan. 

Pihakeinu tai puutarhakeinu pihaan

Huomaa että kevättä alkaa jo odottelemaan, sillä yhä useammin haaveilee puutarhakauden alkamisesta. Aurinko paistaisi tietenkin ja laitetaan viimeinkin pihakeinu paikoilleen puutarhaan, jossa voisi sitten vain nauttia olosta ja kuunnella linnun laulua…

Pihakeinussa on todellakin leppoisaa viettää aikaa ja nauttia kauniista kesäpäivästä. Keinu sopii istuskelupaikaksi puutarhaan, terassille, parvekkeelle ja mökin pihamaalle. Pieni sadekkaan ei haittaa keinuttelua, jos omistaa katoksellisen keinun.Nykyään on valikoimassa pieniä yhden tai kahden hengen keinuja, isoja vastakkainistuttavia keinuja, metallirunkoisia tai puurunkoisia keinumalleja. Metallirunkoiset ovat kevyitä ja niitä on helppo siirtää tarvittaessa, puurunkoiset taas kestävät hyvin myös talven säävaihtelut.

Nappasin tähän muutamia kuvia verkkokauppojen sivuilta esimerkeiksi, mutta jos haluat niistä tarkempaa tietoa, käy vierailemassa kauppojen omilla sivuilla. Linkit löytyvät kyllä valmiina esittelyjen yhteydessä. Tiedä vaikka löytyisi niistä sinullekin oma pihakeinu tai puutarhakeinu pihaan kesän nautiskeluja varten. Itse taidan valita puurunkoisen, yksipuoleisen ja katoksellisen keinun, johon tulee tietysti muhkeat pehmusteet. Joissakin liikkeissä muuten kuvassa olevat pehmusteet kuuluivat hintaan eli se kannattaa aina tarkistaa ennen kauppojen tekoa.

Verkkokauppojen valikoimasta löytyy pihakeinuja moneen makuun. On vastakkainistuttavia puukeinuja katoksella tai ilman.

Pienempiä puisia pihakeinuja on myös sekä katoksella että ilman. Metallirunkoisia pihakeinuja löytyy monenlaisia. Retrokeinu, kahdenistuttava keinu ja joissakin malleissa voi selkänojan kaltevuutta säätää lokoisampaan asentoon.

On24.fi:n valikoimasta löytyy metallirunkoisia ja pieneenkin tilaan sopivia keinuja. Keinuja on kahdenistuttavia tai kolmenistuttavia, erinäköisiä ja -mallisia.

Seuraavassa kuvassa on kuusipuusta valmistettu ja char-maalilla viimeistelty puutarhakeinu Asti. Varsin hauskan näköinen uutuusmalli.

Kannattaa käydä selaamassa On24.fi:n verkkokaupan keinuvalikoimaa klikkaamalla täältä.

Myöskin Hobby Hallin valikoimaan oli lisäty monenlaisia puutarhakeinuja. On puisia vastakkainistuttavia, kevyitä metallirunkoisia yhdelle, kahdelle tai kolmelle hengelle. Monenkokoiselle taloudelle oman kokoinen keinu.  Pääset katsomaan tuotteita klikkaamalla tästä suoraan kauppaan.