Kauniit Joulukukat netistä
Kaunis ja taidolla sommiteltu kukkakimppu tai -asetelma pöydällä kerää varmasti huomiota. Ajankohtaan ja juhlaan sopivalla kukkien valinnalla taitava henkilö saa aikaan todella upeita kukkakimppuja.
En voinut muuta kuin ihastella ja ihmetellä näitä kauniita kukkasia jotka löysin Kukkakauppa Piilolan nettisivuilta. Keräsin muutamia kauniita kukkakuvia esimerkiksi, mutta Piilolasta löytyy todella kymmeniä eri vaihtoehtoja. Voisikohan sitä tänä vuonna tilata kauniit joulukukat netistä?
Monessa maassa on aivan luontevaa että pistäydytään kukkakaupassa ostamassa kivannäköinen kukkakimppu, joka viedään sitten tuliaisena ystävälle tai vaikka kotiin puolisolle. Suomessa tälläinen ei ole mielestäni niin yleistä ja se on kyllä harmi. Itse ainakin ilahtuisin saadessani kukkia tuliaisena. Ja mielelläni ottaisin kyllä joskus puolisoltanikin kukkakimpun vastaan. Tätä olenkin yrittänyt vihjaista hänelle silloin tällöin vähän huonolla tuloksella.
Kaunis jouluinen kukka-asetelma ilahduttaa vaikka naapuria tai sukulaista, jolle haluaisi antaa jotain muuta kuin pelkän joulukortin.
Monet kukkakaupat ovat aika pieniä, joten heillä ei voi olla esillä tai valmiina kovin monenlaisia asetelmia ja kimppuja. Siksipä tämä Kukkakauppa Piilolan toimintatapa on todella hyvä. Nettisivuilta voi katsella valmiita malleja, valita niistä mieluisin ja sitten tilata se osoitteeseen jonne kukat toimitetaan. Kukat voi siis lähettää vaikka toiselle paikkakunnalle haluamalleen henkilölle. Varmasti vastaanottaja ilahtuu ja yllättyy, kun kukkalähetys saapuu kotiin.
Henkilöt, jotka harvemmin ostavat kukkia ovat kukkakaupassa joskus vähän hämmentyneenä eivätkä oikein tiedä mitä ostaisivat. Tilaamalla kauniit joulukukat netistä, säästyy tältä tilanteelta. Ja Piilolasta saa vielä ostaa kauniita suklaarasioita. Siinäpä onkin täydellinen lahja jollekkin, kukkakimppu ja suklaarasia kotiovelle tuotuna.