joululahja

Sisustustuotteet lahjaksi

Säilytyslaatikko_emile_ruiller.jpg

Joululahjojen etsiminen on taas ajankohtaista. Kun tunnet lahjansaajan hyvin ja tiedät hänen sisustusmakunsa, voi jokin sisustustuote olla todella mieluinen lahja. Esimerkiksi astiat, maljakot, pienet sisustusesineet, kellot ja pöytälamput tuovat oman piristyksensä jokaiseen kotiin. Kun lahja ei ole kovin suurikokoinen, sille löytää helpommin paikan lahjan saajan kotoa. Kävin katsomassa eri verkkokaupoista ideoita, mitä voisi harkita lahjaksi.

Canvastaulu

Nykyään ihan perinteisiä tauluja näkee harvemmin seinällä, mutta canvastaulut ja muut valokuvasta tehdyt taulut ovat suosittuja. Esimerkiksi Finnish Art Shopista saat sekä valmiita tauluja että omasta valokuvasta teetettyjä tauluja. Canvastaulut, alumiinitaulut, ledvalokuvataulut, tilanjakajat, akustiikkaverhot jne.  Voi ihailla rakkaimpia maisemia tai ihmisiä seinälläsi ikuistamalla ne valitsemaasi tuotteeseen. Verkkokaupasta löytyy toki myös kiinnostavia nykytaiteen taideteoksia.  Käy tutustumassa Finnish Art Shopin valikoimaan klikkaamalla tästä. 

design-house-stockholm-suuri-block-lamppu-valkoinen-johto

Inessa on suomalainen sisustustalo, josta löytyy Iittalaa, Hackmannia, Arabiaa, Wirkkalaa, Finlaysonia jne laatumerkkejä. verkkokauppaan voi tutustua klikkaamalla tästä.

Säilytyslaatikko_emile_ruiller

Vulpes_punaselkä_lasikettu

Sisustustuotteista löytyy ideoita ja vaihtoehtoja joululahjoiksi lukemattomia määriä. Kannattaa siis vain selata verkkokauppojen valikoimia ja odottaa kunnes eteen tulee tuote, jossa tuntuu olevan sitä lahjaideaa. Käyt tutustumassa myös PikkuAitan sivulla, sinne on koottu tuotteita useista eri verkkokaupoista. Näin pääset vähän helpommalla, kun näet kerralla useamman kaupan valikoiman. Astu sisälle PikkuAittaan klikkaamalla tästä. 

Sisustustuotteita joululahjaksi

Joululahjaksi olisi kiva saada jokin tyylikäs sisustustuote, sillä harvoin tulee itse ostettua mitään design-tuotteita. Ihailen kyllä niitä kauppojen hyllyissä ja verkkokauppojen sivuilla. Nytpä ajattelin tehdä kierroksen muutaman sisustusverkkokaupan sivuilla ja samalla miettiä, mikä olisi minun joululahjatoiveeni.

Erilaiset puuviestokset ovat minun mieleeni. Kay Bojesenin tuotteet ovat suosikkejani, mutta kivannäköisiä löytyy myös seuraavilta:  Iittalassa Oiva Toikalta löytyi uudentyyppisiä lintuhahmoja, pöllöjä. Sellaisen voisin ottaa hyllylleni seisomaan, vaikka muuten puuhahmot vievätkin voiton.

Maljakoita ja kynttilälyhtyjä löytyi paljonkin tyylikkään näköisiä. Aika vaikea valita jokin yksittäinen ja mieluisin. Täytyy jatkaa etsintää. Vielä on onneksi aikaa ennen joulua.

Mielenkiintoisia sisustustuotteita löytyy mm. seuraavista verkkokaupoista. Voit käydä tutustumassa kauppojen sisustustuotteisiin linkkejä klikkaamalla. Ehkäpä sinäkin löydät kaupoista kivoja sisustustuotteita joululahjaksi paketoitavaksi.

Iittala.fi: Iittalan, Arabian, Hackmanin sekä ruotsalaisen Rörstrandin astioita ja tuotteita.

PikkuAitta.fiTäältä löytyy erilaisten sisustusverkkokauppojen valikoimaa esiteltynä.

Weecos.com on kauppapaikka, joka kokoaa saman katon alle satoja ekologisesti ja eettisesti toimivia designmerkkejä

Jos aikoo ostaa jollekkin ystävälle tai läheiselle sisustustuotteita joululahjaksi, kannattaa olla hyvin selvillä siitä millainen sisustusmaku hänellä on. On aika epämiellyttävää löytää paketista tuote, jota ei missään nimessä halua pitää esillä. Ja kuitenkin velvollisuudentunteesta se täytyy laittaa johonkin hyllyn reunalle näkyviin. Täytyy siis miettiä tarkkaan kenelle sisustustuotteita voi antaa.