jouluiset kukat

Joulukoristeet netistä

Hall_valotahti
Joulu lähestyy, joten täytyi kaivella joulukoristeet kaapista. Kaikenlaisia valojuttuja ja muutakin viime joulun jäljiltä kätköistä löytyikin. Osa on sellaisia koristeita, jotka laitetaan tietenkin esille johonkin, mutta on jo myös sellaisia, jotka mielellään vaihtaisi jo uuteen. Eivät enää miellytä silmää eikä niille oikein ole sopivaa paikka. Voisi varmaan viedä kirpparille ja ostaa tilalle uusia.

Kauppoihin ei nyt huvita lähteä kiertelemään, joten katselinpa ajan kulukseni löytyisikö meille uudet joulukoristeet netistä. Millaisia joulukoristeita ja -valoja verkkokaupoista löytyy nykyään? Yllätyin todella siitä, että perinteisten joulutähtien rinnalle oli tullut aikamoinen määrä todella tyylikkäitä ja kauniita koristeita.

Fride_ikkunavalaisin

Esimerkiksi Homeroomilla on hienoja jouluvaloja, sydämiä, tähtiä, kynttelikköjä, köynnöksiä. Itse ihastuin yllä olevaan Frida-jouluvaloon. On sekä kultaisena että hopeisena. Lisäksi Markslöjdilla on mielestäni todella tyylikkäitä valoja ja koristeita. Sehän onkin yksi Pohjois-Euroopan johtavimmista valaisinmerkeistä eli laatua ja tyyliä on tarjolla. Malleja on moderneista ihan perinteisiin. Nuo seuraavassa kuvassa olevat valot varsinkin ovat mielestäni todella hienot ja tunnelmallista, vai mitä mieltä olet?

Marksljod_jouluvalo

Kynttelikköjä on perinteisten mallien rinnalle uusia.

Tämä seuraava on oikeastaan aika hieno. Laserleikattua puuta oleva Motiv-kynttelikkö.

Motiv_kynttelikko

Ja muitakin koristeita löytyy laidasta laitaan. Tämän seuraavan Iittalan Aalto-lasipallon esimerkiksi löysin Finnish Design Shopista. Herttaisen näköinen pallo.Iittala_2017_christmas-2

Muutama viikko enää jäljellä jouluun. Täytyy siis pikaisesti valita mieluisin malli ja tilata paketti kotiin.

Kauniit Joulukukat netistä

tulppaanikimppu

Kaunis ja taidolla sommiteltu kukkakimppu tai -asetelma pöydällä kerää varmasti huomiota. Ajankohtaan ja juhlaan sopivalla kukkien valinnalla taitava henkilö saa aikaan todella upeita kukkakimppuja.

polkagris

En voinut muuta kuin ihastella ja ihmetellä näitä kauniita kukkasia jotka löysin Kukkakauppa Piilolan nettisivuilta. Keräsin muutamia kauniita kukkakuvia esimerkiksi, mutta Piilolasta löytyy todella kymmeniä eri vaihtoehtoja. Voisikohan sitä tänä vuonna tilata kauniit joulukukat netistä?

kanelintuoksua

Monessa maassa on aivan luontevaa että pistäydytään kukkakaupassa ostamassa kivannäköinen kukkakimppu, joka viedään sitten tuliaisena ystävälle tai vaikka kotiin puolisolle. Suomessa tälläinen ei ole mielestäni niin yleistä ja se on kyllä harmi. Itse ainakin ilahtuisin saadessani kukkia tuliaisena. Ja mielelläni ottaisin kyllä joskus puolisoltanikin kukkakimpun vastaan. Tätä olenkin yrittänyt vihjaista hänelle silloin tällöin vähän huonolla tuloksella.

Kaunis jouluinen kukka-asetelma ilahduttaa vaikka naapuria tai sukulaista, jolle haluaisi antaa jotain muuta kuin pelkän joulukortin.

Monet kukkakaupat ovat aika pieniä, joten heillä ei voi olla esillä tai valmiina kovin monenlaisia asetelmia ja kimppuja. Siksipä tämä Kukkakauppa Piilolan toimintatapa on todella hyvä. Nettisivuilta voi katsella valmiita malleja, valita niistä mieluisin ja sitten tilata se  osoitteeseen jonne kukat toimitetaan. Kukat voi siis lähettää vaikka toiselle paikkakunnalle haluamalleen henkilölle. Varmasti vastaanottaja ilahtuu ja yllättyy, kun kukkalähetys saapuu kotiin.

Henkilöt, jotka harvemmin ostavat kukkia ovat kukkakaupassa joskus vähän hämmentyneenä eivätkä oikein tiedä mitä ostaisivat. Tilaamalla kauniit joulukukat netistä, säästyy tältä tilanteelta.  Ja Piilolasta saa vielä ostaa kauniita suklaarasioita. Siinäpä onkin täydellinen lahja jollekkin, kukkakimppu ja suklaarasia kotiovelle tuotuna.