Sisustus- ja puutarhalehdet

Kodin sisustamista ja puutarhan laittamista keväisin miettiessä tulee joskus ostettua sisustus- ja puutarhalehtiä irtonumerona. Miksi siis ei tilaisi ainakin kokeeksi jonkun hyväksi havaitun sisustuslehden, vaikka vain vähäksi aikaa suoraan kotiin. Mutta mikä lehti olisi sopivin? Sitä pitääkin hetki miettiä. Jossakin lehdessä on houkutteleva tilaajalahja, joka ehkä vaikuttaa päätökseen. Vaihtoehtoja on monia ja tässä lyhyesti esiteltynä muutamia lehtiä heidän omilla mainosteksteillään ja tämän hetken eli tammikuu 2018 tarjoukset kyseisistä lehdistä.

Joulukoristeet netistä

Hall_valotahti
Joulu lähestyy, joten täytyi kaivella joulukoristeet kaapista. Kaikenlaisia valojuttuja ja muutakin viime joulun jäljiltä kätköistä löytyikin. Osa on sellaisia koristeita, jotka laitetaan tietenkin esille johonkin, mutta on jo myös sellaisia, jotka mielellään vaihtaisi jo uuteen. Eivät enää miellytä silmää eikä niille oikein ole sopivaa paikka. Voisi varmaan viedä kirpparille ja ostaa tilalle uusia.

Kauppoihin ei nyt huvita lähteä kiertelemään, joten katselinpa ajan kulukseni löytyisikö meille uudet joulukoristeet netistä. Millaisia joulukoristeita ja -valoja verkkokaupoista löytyy nykyään? Yllätyin todella siitä, että perinteisten joulutähtien rinnalle oli tullut aikamoinen määrä todella tyylikkäitä ja kauniita koristeita.

Fride_ikkunavalaisin

Esimerkiksi Elloksella on hienoja jouluvaloja, sydämiä, tähtiä, kynttelikköjä, köynnöksiä. Itse ihastuin yllä olevaan Frida-jouluvaloon. On sekä kultaisena että hopeisena. Lisäksi Markslöjdilla on mielestäni todella tyylikkäitä valoja ja koristeita. Sehän onkin yksi Pohjois-Euroopan johtavimmista valaisinmerkeistä eli laatua ja tyyliä on tarjolla. Malleja on moderneista ihan perinteisiin. Nuo seuraavassa kuvassa olevat valot varsinkin ovat mielestäni todella hienot ja tunnelmallista, vai mitä mieltä olet?

Marksljod_jouluvalo

Kynttelikköjä on perinteisten mallien rinnalle uusia.

Tämä seuraava on oikeastaan aika hieno. Laserleikattua puuta oleva Motiv-kynttelikkö.

Motiv_kynttelikko

Ja muitakin koristeita löytyy laidasta laitaan. Nuo aikaisemmat kuvien esimerkit ovat Ellokselta, mutta muissa sisustuskaupoissa valikoimaa löytyy vielä lisää.  Tämän seuraavan Iittalan Aalto-lasipallon esimerkiksi löysin Finnish Design Shopista. Herttaisen näköinen pallo.Iittala_2017_christmas-2

Muutama viikko enää jäljellä jouluun. Täytyy siis pikaisesti valita mieluisin malli ja tilata paketti kotiin.

Sohvat netistä

Syksy tuli, kuten joka vuosi ennenkin. Se tietää sateisia päiviä ja pimeneviä iltoja, jolloin aikaa vietetään yhä enemmän kotona sisätiloissa. Silloin ennättää tarkastella kodin sisustusta tarkemmin ja huomaa, että jotain uudistuksia tarvitaan. Pahimman sisustusvimman poistamiseen meillä auttoi nyt se, että muuteltiin huonekalujen paikkoja ja turhaksi havaitut tavarat lähtivät kirpputorille.

Uusi järjestely piristi hieman, mutta sohva näytti edelleenkin jotenkin aikansa eläneeltä. Ja onkos se kumma? Meidän sohva on hankittu lähes kymmenen vuotta sitten ja ihan toisenlaiseen kotiin. Joten se ei nyt enää näyttänyt sopivan nykyiseen kotiin ja sisustukseen.

Olohuoneen tärkein huonekalu on yleensä sohva. Siinä istutaan, luetaan, loikoillaan, nukutaan ja vietetään paljonkin aikaa. Sohvan tarvitsee siis olla yhtä aikaa mukava, tyylikäs, silmää miellyttävä ja monesti sohva on myös varavuoteena vieraille. Aloinpa siis selailemaan huonekaluliikkeiden sivuja ja tarkastella niiden sohvatarjontaa. Jospa sieltä löytyisi kohtuuhintainen ja meidän tarpeisiin sopiva ja tyylikäs sohva. Vai voiko sohvaa yleensä netistä ostaa?

Sohvia löytyy kyllä netistä ja valikoimaa on joka lähtöön. Ainut ongelma on se, että tietokoneen näytöllä väri ehkä valehtelee ja materiaaleita ei voi kokeilla. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä, joista sohvia etsin.

Ellos

Elloksen verkkokaupasta löytyy myös laaja valikoima tyylikkäitä erilaisiin tiloihin sopivia sohvia. Verkkokaupassa usein olevat kampanjat tarjoavat silloin tällöin edullisia vaihtoehtoja, joita nytkin harkitsin. Kannattaa tutustua valikoimaan täällä!

Finnish Design Shop

Finnish Design Shop tarjoaakin sitten jo design sohvia, jotka eivät ehkä ole niitä edullisimpia. Laatua ja muotoilua haluaville varmasti löytyy mieleinen sohva, jos hinta ei ole määräävää tekijä ostamista miettiessä. Löytyi kyllä omaa silmää miellyttävä, mutta hinta jäi hieman mietityttämään.

Terassilämmitin netistä

Patiotuli

Syksy tuo tullessaan viilenevät illat. Terassilla olisi kiva istuskella ja katsella hämärtyvää iltaa, mutta lämpöä tuntuu tarvitsevan lisää. Verkkokauppojen valikoimaa katsellessa törmäsin sellaiseen tuotteeseen kuin patiotuli.

Patiotuli on kalustepöytä, jonka keskelle on upotettu kaasupoltin. Siinä elävä liekki palaa ympäröivän lasimurskeen keskellä, jolloin liekit heijastavat värejä ympäristöön. Liekin säätämällä voidaan lämpöä ja tunnelmaa muuttaa.

Patiotulipyorea

 

Pöytä on säänkestävää materiaalia, alumiinia ja pöydän sisällä on paikka kaasupullolle. Kaasupolttimen teho on 11,7 kW ja siitä riittää mukavasti lämpöä pöydän ympärillä istuskeleville. Poltin on varustettu varmistajalla, joka sammuttaa liekin jos tuulen tai sateen vuoksi on vaarana tulen leviäminen ympäristöön. Sadevesi menevät polttimen salaojituksen kaltaisen aukotuksen kautta pois. Lisävarusteena on saatavana lasikehys liekkien suojaukseen ja samalla pöytä saa tyylikkään ulkonäön. Pöytään kuuluu myös alumiininen kansi, jonka ansiostapatiotulta voi käyttää tarvittaessa myös tavallisena pöytänä. Koska se on kevyt, sitä voi siirtää tarvittaessa eri paikkoihin, vaikkapa terassilta laiturille jne..

Jos kaipaat lisää lämpöä terassille oleskeluun, kannattaa hankkia tyylikäs patiotuli terassia lämmittämään. Patiotulia on saatavana erimuotoisina, pyöreitä, neliöitä ja suorakulmaisia. Kanadalaisen Napoleon valmistajan Patioflame- patiotulta näyttää olevan muutamissa liikkeissä tarjolla.

patiotulijalotakka

 

Puutarhalaatikko säilytykseen

puutarhalaatikkoruskea

Puutarhassa ja terassilla on aina tavaroita, jotka olisi hyvä saada laitettua johonkin sateensuojaan. Puutarhakalusteiden pehmusteet pitäisi säilyä kuivana, jotta niiden käyttö olisi mukavaa. Puutarhanhoitovälineet olisi mukava laittaa kätevasti johonkin laatikkoon  säilöön, ettei tarvitse joka välissä käydä varastosta hakemassa jne. Säilytettävää tavaraa riittää.

Puutarhalaatikot ovat tällaiseen todella käteviä säilytystiloja. Perinteisesti laatikot ovat olleet puusta valmistettuja, mutta nykyään löytyy erilaisia muovista tms. valmistettuja laatikoita. Ne ovat kevyitä ja säänkestäviä. Jos laatikkoa halutaan käyttää myös istuimena, silloin kannattaa valita varmaankin puusta rakennettua säilytysarkkua. Ne ovat siihen käyttöön tarpeeksi tukevia. Tavarat pysyvät siististi piilossa ja tallessa laatikossa, mutta sen päällä voi istuskella. Tarvittaessa laittaa vielä pehmusteen alle.

Puutarhalaatikkopenkkipuu

Homeroom

Homeroomin valikoimasta löytyy myöskin monenlaisia ja erivärisiä säilytyslaatikoita. Puisia, muovista tehtyjä, istumista kestäviä ja niin edelleen. Tutustu valikoimaan täällä!

Lisää erilaisia puutarhalaatikoita ulos, löytyy klikkaamalla tästä!

Mökkisuihku – suihku helposti mökille.

IL-HEHKUPREMIUM_1

Mökillä oleiluun kuuluu ilman muuta saunominen ja kylpeminen. Kantovedelläkin peseytyminen toki onnistuu, mutta suihku tuntuisi joskus ihan kivalta ajatukselta. Löysinpä netistä uutuustuotteen, Mökkisuihkun. Siinä laitetaan suihku helposti mökille, ilman juoksevaa vettä tai sähköä.

Mökkisuihkussa vesi pumpataan käsipumpulla suihkun altaaseen ja suihkusuuttimessa olevasta katkaisimesta suihku käynnistetään. Täydestä altaasta vettä riittää noin neljäksi minuutiksi, joten siinä ennättää kyllä hiet ja shampoot huuhdella pois. Kylmävesiletku laitetaan vaikka vesitynnyriin, kuumaa vettä voi ottaa esimerksi kiukaan yhteydessä olevasta vesisäiliöstä. Aika näppärää.

IL-TERASBASIC_1

Tälläisen suihkun voi laittaa melkein mihin vaan, kunhan varaa lähelle sitä vettä johonkin astiaan. Tai ottaa veden suoraan järvestä. Sekin onnistuu.

IL-LAINEBASIC_1

Kylpyhuonesauna pieneen tilaan

Kylpyhuonesauna_sirius

Lähes kaikista asunnoista löytyy suihku, mutta omaa saunaa ei kaikissa ole. Monissa kerrostaloissa saattaa olla koko talon yhteinen sauna, josta saa varattua oman saunavuoron. Miten mukava se olisikaan laittaa oma sauna lämpiämään aina kun haluaa, välittämättä siitä onko saunavuoro vai ei. Pienet tilat eivät usein anna mahdollisuutta rakentaa omaa saunahuonetta jälkikäteen.

Harvian kylpyhuonesauna saattaa olla ratkaisu juuri tähän ongelmaa. Ne on suunniteltu pieniin tiloihin ja ne voi laittaa sinne kylpyhuoneen nurkkaan seisomaan, kosteisiin tiloihin. Ei tarvitse tehdä sen kummempaa remonttia eikä sen asentamiseen tarvitse rakennuslupaa.

Kylpyhuonesauna-formulamalli

Kylpyhuonesaunoja on kulmikkaita ja ihan suorakulmaisia. Niistä voi valita kylpyhuoneen mallin mukaan tai oman mieltymyksen mukaan. Saunat ovat valoisia, sillä niissä on paljon lasipintaa. Laudemateriaalina on mm. tervaleppä ja haapa.

kylpyhuonesauna_formula

Kokoja on erilaisia, mallit löytyvät peilikuvina. Todella tyylikkäitä ja näppäriä pienen asunnon saunoja. Esimerkiksi NetRaudasta löytyy Harvian kylpyhuonesauna pieneen tilaan. Voit käydä tutustumassa niihin tarkemmin klikkaamalla tästä.

kylpyhuonesauna-mallit

Vallilan kodin tekstiilit, uutuudet netistä

Lisääntynyt auringonpaiste muistuttaa kevään tulosta. Kotikin näyttää kaipaavan jotain uutta ja piristävää, sillä auringonvalossa olohuone näyttää vähän tylsältä. Sisustuskärpänen iskee taas, niinkuin joka kevät aina ennenkin.

Vallilan tekstiilit Hobby Hallin verkkokaupasta

Aina ei ole mahdollista ostaa uusia huonekaluja tai vaihtaa isoja mattoja, mutta ehkä jotain pientä voisi hankkia. Se voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin uudet tyynynpäälliset sohvatyynyyt. Tai sitten uudet verhot olohuoneeseen.

Vallilan tekstiilit ovat suomalaisten kotien klassikkokankaita. Verkkokupoistakin löytyy paljon tyylikkäitä kodintekstiilejä. Ensimmäisessä kuvassa on kaunis Heinänkorjuu-kuosi. Itse ihastuin kaupunkisarjaan mm. Oulu, Porvoo, Rauma, Kaivokatu, Bergen jne. Tuollaisilla tyynyilla saa kivasti uutta väriä olohuoneen sisustukseen.

Herttainen kettu istuskelee Ystävyys-kuosissa ja muitakin lapsiakin ilahduttavia eläinhahmoja löytyy useissa tyynynpäällisissä.

vallila_tyynynpaallinen_koivukuja

Uusia ihania malleja löytyy niin monia, että omalle kotisohvalle on vaikea valita paras malli.

vallila_verho_merellaVerhoja Vallilalta löytyy myös uusia malleja. On sekä keveitä kappaverhoja, että pitkiä sivuverhoja. Useita tyylikkäitä keväisiä kuoseja.

Kaupunki-sarjaa on sivuverhoina erityylisiä. Alla esimerkkeinä Puijo ja Kulosaari.

Pimennysverhojakin on, joten valoisat kesäyöt eivät häiritse valolle herkkiä nukkujia. Alla pari esimerkkiä näistä pimennysverhoista.

Vaikea valinta taas, mutta ehkä päädyn johonkin kaupunkisarjan kuosiin. Taidan tyytyä nyt tällä kertaa tyynynpäällisiin, niillä jo saa kivasti uutta ilmettä vaaleaan olohuoneeseemme.

Lasiterassit netistä

fiilis3

Talvipakkasilla voi alkaa jo haaveilla keväästä ja lämmöstä. Muutaman kuukauden kuluttua siirrytään oleskelemaan yhä enemmän ulkona ja nautitaan auringonpaisteesta. Varsinkin kevätauringon paiste houkuttelee ihmisiä ulos, mutta kestää silti aikansa ennenkuin tarkenee kunnolla istuskella esimerkiksi terassilla. Routainen maa hohkaa pitkään kylmyyttä, tuuli tuntuu vilpoiselta jne. Pitäisi olla jonkinlainen terassilämmitin vieressä tai sitten vain muistettava pitää se toppatakki päällä.

lasiterassi-pulpettikatto

Terassinhan saa tosin katettua jollakin. Monissa taloissa näkyy nykyään lasitettuja terasseja, joissa voi oleskella vaikkapa ympäri vuoden. Lasiterassista tulee asuntoon siis yksi lisähuone käytettäväksi. Siellä voi istuskella ihan kaikessa rauhassa katsellen maisemia, lapset voivat leikkiä siellä ilman että joku komentaa olemaan hiljempää. Aurinko lämmittää mukavasti lasin läpi, mutta tuuli ei pääse puhaltamaan eivätkä myöskään ötökät häiritse. Terassille vain mukavat kalusteet ja paljon viherkasveja, niin kyllähän siellä viihtyy.

fiilis4_6

NetRaudan sivuillä näkyi olevan ihan kivan näköisiä lasiterasseja. Näitä Skånska Byggvarorin lasiterasseja on sekä harjakattosia että pulpettikattoisia. Tukevannäköinen runko, jossa lasiseinät ovat kiinni. Kauniilla ilmalla lasiset liukuelementit saa avattua, jolloin voi nauttia raittiista ilmasta. Lattialämmityksen ansiosta tarkenee hyvin. Vaikuttavat ihan fiksuilta. Ja lasiterassit tulee mittatilaustyönä, joten tulee varmasti sopivan kokoinen omaan taloon. Terasseja saa joko ihan ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja tai sitten jatkamaan kesäkautta aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

pidennetyn-kesan-lasiterassi

Jos et halua itse rakentaa kaikkea alusta asti itse, voit tilata lasiterassit netistä.

 

Kylpyammeella ylellisyyttä kylpyhetkiin

gml9274_1

Vanhojen talojen kylpyhuoneesta löytyy aika usein kylpyamme. Varsinkin kerrostaloasunnoissa amme oli aika tavallinen näky, mutta suihkujen yleistyessä ammeet saivat siirtyä pois. Kun asuntoa alettiin remontoimaan, kannettiin vanhat kylpyammeet suoraan kaatopaikalle. Kylpyammetta alettiin pitää epäkäytännöllisenä, paljon vettä kuluttavana jne. Paljon helpompi oli seisoskella suihkussa virtaavan veden alla. Harvoin tuli itsekkään sitä vuokra-asunnossa olevaa ammetta käytettyä, vei vain suotta tilaa pienestä kylpyhuoneesta.

Mutta nyt näyttää kylpyammeiden aika tulevan takaisin. Ihmiset haluavat panostaa rentoutumiseen ja ylelliseen kylpyhetkeen. Rankan päivän jälkeen olisikin ihanaa istahtaa lämpimään vaahtokylpyyn nauttimaan. Valoja vähän himmeämmälle, hiljaisuutta, ylellisyyttä ja rentoutumista. Ja tämän kaiken voisi tehdä ihan omassa kotona, ei tarvitse lähteä kylpylään.

Kylpyammeita näyttää olevan myynnissä monenlaisia. Kävin tutustumassa NetRaudan valikoimaan ja poimin muutamia itseäni kiinnostavia malleja. Voit itse käydä tutustumassa NetRaudan koko valikoimaan klikkaamalla tästä. 

GML258881_1.jpg

Kuparista, teräksestäja valuraudasta valmistetut Gemlookin kylpyammeet näyttävät kyllä aika tyylikkäiltä ja tuovat mieleen vanhat, upeat kartanot.

no-7287888990_1

Tuollaiset leijonantassut olisivat kyllä aika hienot. Vaikka muuten aika yksinkertainen kylpyamme onkin.

wtb20080484_1

Tämä seuraava Ellipse on myös kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno. Nykyaikainen ja tyylikäs.

Malleja ja tyylejä on jokaisen makuun. Löytyy myös poreammeita, sekin voisi olla aika mukava. Eikä tuollainen kovin paljon tilaa vie ja löytyy myös edullisia malleja.

haf1443060_1

Taloon.com:issa on suurelta osin samanlainen valikoima kuin NetRaudassa, mutta tämä kivannäköinen pyöreä amme näytti aika hauskalta. Vai mitä mieltä olet? Jos haluat käydä Taloon.comin valikoimaa katsomassa, pääset sinne klikkaamalla tästä.

Kylpyammeella ylellisyyttä kylpyhetkiin. Siinä on varsin helppo ja edullinenkin tapa nauttia arjen hetkistä kaikessa rauhassa.