Värikkäät säilytyskorit tavaroille

Tavaroita kertyy väistämättä joka talouteen, joillekkin enemmän ja toisille vähemmän. Joskus tuntuu aivan mahdottomalta keksiä, missä tavaroiden paikka olisi niin että ne löytyisivät silloin kun niitä tarvitaan, mutta eivät ole myöskään turhaan tiellä.

Erilaisilla säilytyskoreilla saadaan tavarat järkevästi pidettyä paikoillaan. Säilytyskori saisi olla kuitenkin myös ulkonäöltään niin kaunis ja tyylikäs, jolloin sitä voi pitää huoletta esillä hyllyissä. Ja onhan mukava katsoa myöskin sinne suljettujen komeroiden sisään, kun näkee hyllyillä tavarat siististi kauniissa koreissa. Toinen hyvä ominaisuus, jota säilytyskoreissa arvostan, on mahdollisuus pinota niitä päällekkäin tai sisäkkäin isoja ja pieniä.

säilytyskorit

Säilytyskoreja löytyy tietenkin lähes joka kodintarvikkeita myyvästä kaupasta. Mutta mielestäni tyylikkään näköiset sisustuskorit löysin Finnish Design Shopista. Hayn Colour-korit ovat tukevanoloisia, niissä löytyy monta erilaista ja kaunista väriä ja niitä on kolmea eri kokoa. Niitä voi siis pinota päällekkäin tai sisäkkäin. Näistä säilytykoreista voi siis muodostella erilaisia tyylikkäitä kokonaisuuksia.

Hayn Colour- korit ovat valmistettu muovista, joten ne ovat helppo puhdistaa. Niissä voi säilyttää lähes mitä tahansa: vaatteita, elintarvikkeita, kylpyhuonetarvikkeita jne. Mikäli haluat käydä tutustumassa näihin koreihin, pääset Finnish Design shoppiin klikkaamalla tästä. Kaupasta löytyy toki muunlaisiakin säilyskoreja, joita voit samalla tarkastella.