leikkimökki

Iglu-puutarhamaja

Lumen keskeltä alkaa mieli jo lentää kesää kohti. Pihat ja puutarhat ovat vielä lumen alla, mutta pikkuhiljaa voi aloittaa miettimään jo puutarhakautta. Nettiä selaillessa tulee vastaan mitä mielenkiintoisempia puutarhakalusteita ja -tarvikkeita. Yksi mielenkiintoinen uutuus, tai josta en ollut ainakaan itse kuullut aikaisemmin, tuli vastaan On24.fi:n sivuilta. Sieltä löytyi iglu-mallinen huvimaja. Aika hauskan näköinen ja monikäyttöinen rakennelma.

 

Iglu sopii käytettäväksi siis huvi-/ puutarhamajana, sitä voi käyttää lasten leikkipaikkana tai kasvuhuoneena. Paljun tai poreammeen päälle suojaksi laitettuna se lisää hurjasti mukavuutta. Ei haittaa siis tuiskut ja tuulet paljussa istuessa, mutta silti voi katsella tähtitaivasta ja luontoa.

Iglu-puutarhamaja sovii myös talvikäyttöön. Kun sinne laittaa esimerkiksi terassilämmittimen, niin mikäpäs siellä olisi istuskella nauttimassa vapaa-ajasta. Ulkoapäinkin varmaan kivan näköinen illan hämärtyessä, jos sisältä iglun sinän läpi loistaa lämmin valo.

Aikaisemmin olen kirjoittanut toisenlaisista puutarhamajoista, mutta tämä oli todella hauska poikkeus puurakenteisiin versioihin verrattuna.

Aitta tai vierasmaja vieraiden varalle

Vieraita on mukava saada kylään. Harvinaisempia vieraita ja sukulaisia pitäisi joskus mielellään yötäkin, mutta usein hankaluudeksi tulee liian pienet tilat. Nukkumatilaa ei meinaa löytyä kaikille tarpeeksi. Taloa ei voi helposti suurentaa, joten on helpompi hankkia joko aitta tai vierasmaja vieraiden varalta. Silloin voisi ongelmitta järjestää yllätysvieraillekkin oman rauhallisen nukkumapaikan. Ja varmaan itsekkin tulisi siellä kesäisin nukuttua. Ainakin lapset viihtyisivät aitassa nukkumassa.

Taloon.com

Taloon.comin valikoimasta löytyy varsin monenlaisia vierasmajoja tai piharakennuksia. Tässä muutamia esimerkkejä. Näissä ensimmäisissä kuvissa on pariaitta, joka on jaettu seinällä kahteen osaan. Toinen puoli voi olla varastokäytössä, toinen puoli majoituskäytössä. Aika kätevää, sillä varastotilaa on harvemmin liikaa.

Nämä seuraavissa kuvissa olevat mökit on tarkoitettu alunperin leikkimökeiksi. Mutta niihin saa laitettua sängyt ym. eli sopivat myös nukkuma-aitaksi.

Tämä seuraava mökki onkin jo oikea pieni lomamökki nukkumaparvella. Katettu terassi, oleskeluhuone ja pienempi huone, voi laittaa vaikka keittiön johonkin nurkkaan. Tälläinen olisi kyllä aika hieno, voisi lähteä itsekkin mökille pihan perälle…

Seuraavassa ns. funkkistyylisiä aittoja. Voi käyttää ihan varastona vain, mutta kun laittaa sängyt sisälle on vierasmaja valmis.

Nämä seuraavat vierasmökit toimivat hyvin vaikka kesämökkinä jossakin. Tarpeeksi tilavia, jotta sinne voi tehdä pienen keittiön nukkumapaikkojen lisäksi.

Näitä nukkuma-aittoja ja vierasmajoja löytyy kyllä monenlaisia.

NetRauta

NetRaudasta löytyy myös iso valikoima vierasmajoja. Monet samat mallit löytyy kuin Taloon.comistakin, mutta paljon erilaisiakin mökkejä kuten esimerkiksi seuraavassa lomamaja Porto. Minusta ainakin kivannäköinen mökki laitettavaksi tontin reunalle.

Seuraavassa tasakattomaja Venlo. Samantyyppistä majaa löytyy toisenmuotoisella katolla.

Mökkejä löytyy isoja ja pieniä ja monenmallisia vierasmajoiksi tai aitoiksi. Käy tutustumassa valikoimaan klikkaamalla tästä.

Leikkimökki lapselle netistä

Ensi kesänä on tarkoitus hankkia lapselle pihamaalle leikkimökki, jossa voi sitten touhuta leikkejään. Mietinnässä oli, rakennetaanko itse alusta loppuun asti eli etsitään piirustukset jostain ja hankitaan sitten tarvikkeet. Mutta sitten päädyttiin valmismökkiin. Pari vuotta sitten rakennettiin ulkosauna valmispaketista, ja siitä jäi sen verran hyvä kokemus että samalla tyylillä jatketaan. On helppoa kun paketissa tulee ohjeiden lisäksi kaikki tarvittavat puutavarat, naulat ym. Ei tarvitse itse miettiä ja laskea paljonko tarvitsee minkäkinlaista lautaa. Ja leikkimökki löytyy myös netin kautta, ilman että on pakko lähteä kiertelemään jotain puutarha- tai rautakauppoja. Tietokoneella on helppo selailla, katsella ja vertailla tietoja sekä miettiä ihan rauhassa asiaa. Löysinkin netistä muutamia verkkokauppoja, joilta löytyy aika kivoja malleja. Niistä voi valita ja tilata ikioma leikkimökki lapselle netistä. Laitoin tähän muutaman kuvan malliksi, mutta kannattaa käydä kunkin verkkokaupan omilta sivuilta katselemassa koko valikoima sekä tarkemmat tiedot mökeistä.

Verkkokaupoissa on monenlaisia leikkimökkejä tarjolla. Perinteisten leikkimökkien lisäksi on vaikkapa vankkurimallisia leikkimökkejä, jossa voi nukkua yötäkin. Ja sitten on leikkikeskuksia, joissa leikkimökkiin on liitetty esimerkiksi kiipeilyteline ja liukumäki. Täältä löytyi myös tuollainen minileikkimökki, jonka voi laittaa vaikka parvekkeelle tai vaikka terassille. Mökkiin mahtuu juuri ja juuri pöytä ja penkit ja ikkunakin löytyy, joten eihän sitä muuta leikkeihin tarvitakkaan. Viimeisen kuvan mökki käy tarvittaessa vaikka vierasmajana, sinne mahtuu aikuinen seisomaan.

Perinteisistä leikkimökeistä esimerkkinä Lido, joka muistuttaa ihan oikeaa mökkiä pienoiskoossa.

leikkimökkiLido

Leikkimökit Hobby Hall:sta – Tutustu valikoimaan täällä!