kesäkukat

Kasvien esikasvatusta ja mullanvaihtoa

Näin maaliskuussa voi jo hyvinkin aloitella puutarhurinhommia. Valoisa aika on lisääntynyt kovasti ja silloin kun aurinko sattuu paistamaan, huomaa miten huonekasvit ovat pölyisiä ja ehkä vähän nuutuneen näköisiä. Eipä siis muuta kuin multasäkkien ostoon ja isompien ruukkujen hakemiseen. Ja ruukkujahan kaupoissa riittää vaikka minkälaisia. On saviruukkuja, muoviruukkuja, altakasteluruukkuja ja vaikka mitä. Valkeita ja savenvärisiä ruukkujahan on aina ollut, mutta kyllä tuollaiset värikkäät ruukut antavat kivan piristävän ilmeen kotiin.

Yrttejä voi jo hyvinkin kylvää ruukkuihin kasvamaan. Ja erilaisia kesäkukkien siemeniä voi laitella ruukkuihin, sillä monet kukista täytyy esikasvattaa ensin sisällä. Suomen kesä on niin lyhyt ettei se riitä kaikille kasveille,vaan täytyy ottaa vähän ennakkoa sisällä tapahtuvalla esikasvatuksella.

Aletaanpa siis valmistautua kevääseen ja kesän tuloon!

Haaveena kukoistava puutarha

Puutarha odottaa nyt keväistä henkiin heräämistä. Mainostajat aloittavat jo hyvissä ajoin esittelemään puutarhatarvikkeita, kasvien siemeniä, kukkia ja pensaita. Innokkaat oman puutarhan omistajat selailevat kuvastoja ja nettisivuja ja haaveilevat siitä, mitä kaikkea kaunista ja kivaa seuraavana kesänä laittaisivat kasvamaan. Ja siihenhän sitä itsekkin on sortunut. Puutarhakuvastoja on kiva katsella ja unelmoida siitä, miten saisi viimenkin oman kotipuutarha näyttämään kauniilta… Mutta siihen on vielä matkaa. Joten edelleen on vain haaveena kukoistava puutarha.