joulukoristeet netistä

Joulukoristeet netistä

Hall_valotahti
Joulu lähestyy, joten täytyi kaivella joulukoristeet kaapista. Kaikenlaisia valojuttuja ja muutakin viime joulun jäljiltä kätköistä löytyikin. Osa on sellaisia koristeita, jotka laitetaan tietenkin esille johonkin, mutta on jo myös sellaisia, jotka mielellään vaihtaisi jo uuteen. Eivät enää miellytä silmää eikä niille oikein ole sopivaa paikka. Voisi varmaan viedä kirpparille ja ostaa tilalle uusia.

Kauppoihin ei nyt huvita lähteä kiertelemään, joten katselinpa ajan kulukseni löytyisikö meille uudet joulukoristeet netistä. Millaisia joulukoristeita ja -valoja verkkokaupoista löytyy nykyään? Yllätyin todella siitä, että perinteisten joulutähtien rinnalle oli tullut aikamoinen määrä todella tyylikkäitä ja kauniita koristeita.

Fride_ikkunavalaisin

Esimerkiksi Homeroomilla on hienoja jouluvaloja, sydämiä, tähtiä, kynttelikköjä, köynnöksiä. Itse ihastuin yllä olevaan Frida-jouluvaloon. On sekä kultaisena että hopeisena. Lisäksi Markslöjdilla on mielestäni todella tyylikkäitä valoja ja koristeita. Sehän onkin yksi Pohjois-Euroopan johtavimmista valaisinmerkeistä eli laatua ja tyyliä on tarjolla. Malleja on moderneista ihan perinteisiin. Nuo seuraavassa kuvassa olevat valot varsinkin ovat mielestäni todella hienot ja tunnelmallista, vai mitä mieltä olet?

Marksljod_jouluvalo

Kynttelikköjä on perinteisten mallien rinnalle uusia.

Tämä seuraava on oikeastaan aika hieno. Laserleikattua puuta oleva Motiv-kynttelikkö.

Motiv_kynttelikko

Ja muitakin koristeita löytyy laidasta laitaan. Tämän seuraavan Iittalan Aalto-lasipallon esimerkiksi löysin Finnish Design Shopista. Herttaisen näköinen pallo.Iittala_2017_christmas-2

Muutama viikko enää jäljellä jouluun. Täytyy siis pikaisesti valita mieluisin malli ja tilata paketti kotiin.

Tyylikkäät joulukoristeet netistä

valokoynnos1

Jouluun on vielä aikaa, mutta moniin kauppoihin on laiteltu jo joulutavarat esille. Hyllyt täynnä kimaltavia joulukoristeita ja houkuttelevia tuotteita odottavat innokkaita ostajia. Niistäpä tulikin mieleen, että olisi aika päivittää oma joulukoristetilanne. Vuodesta toiseen kannan varastosta sen saman joulukoristelaatikon, josta nostan esille ne samat joulukoristeet. Kaikki koristeet eivät enää oikein miellytä silmää, mutta onhan ne laitettava esille kun ovat olleet aina ennenkin… Lapsellehhan ne tontut ym. voivat ollakkin tärkeitä, mutta ehkä ne saavat nyt siirtyä kokonaan lastenhuoneen koristukseksi.

Ajattelin siis tänä vuonna irtautua vanhoista kaavoista ja tilata kotiin kivat joulukoristeet netistä. Verkkokaupoista löytyy paljon todella hienoja ja tyylikkäitä design-joulukoristeitakin. Monet ovat sellaisia, että niitä voi aivan hyvin pitää esillä jo paljon ennen jouluakin.

Nordic Nest

Nordic Nestin joulukoristeissa oli monta sellaista koristetta, jonka haluaisin itselleni. Täältä löytyi aivan ihania ripustettavia kullattuja tai hopeoituja enkeleitä, tonttuja ym. Voin kuvitella miten kivalta ne näyttäisivät roikkuessaan kuusen oksasta tai jossakin muussa paikassa. Varsinkin Karen Blixen koristeet olivat minun suosikkeja.

Holmegaardin ripustettavat joulukoristeet ovat myös ihania.

Nordic Nest:n sivuilta löytyy satoja erilaisia joulukoristeita. On ripustettavia, pöydällä pidettäviä ja vaikka vallan mitä.  Mitä enemmän niitä selailee ja katselee, sitä vaikeampi sieltä on valita ne parhaimmat. Käy ihmeessa ihastelemassa ja joulukoristevalikoimaan tästä.

PikkuAitta.fi:n sivulle on kerätty eri verkkokaupoista joulukoristeita. Käypä katsomassa sieltäkin, löytyisikö jotain mielenkiintoista. PikkuAitan valikoimaan pääset klikkaamalla tästä.