Author name: ari

Lattiavalaisin lisävaloksi

 

Syksyisin auringonvalon vähentyessä alkaa myös sisällä hämärtää jo aikaisin iltapäivällä. Kattolamppujen teho ei tunnu enää riittävän nojatuolissa lukemiseen tai esimerkiksi käsitöiden tekemiseen. Lisävaloa tarvitaan. Lattialamput, seinävalaisimet ja pöytävalaisimet ovat tarkoitettukin tuomaan lisävalaistusta kotiemme sisustukseen.

Verkkokaupoista löytyy toinen toistaan tyylikkäimmän tai hauskemman näköisiä lamppuja, joita voisi ajatella oman olohuoneenkin nurkkaan.

Lundia Soihtu lattiavalaisin, musta

 

 

On todella kiva huomata, että lattialamput ovat nykyään tyylikkäitä, joilla saa huoneen sisustukseen tunnelmaa, arvokkuutta, tyyliä. Vaikka lattialamppu on käyttöesine, se saa olla samalla myös kaunis sisustustuote.

Verkkokaupoissa on siis runsas valikoima erilaisia lattialamppuja. Kannattaa katsella kaikki läpi ja tutustua niihin tarkemmin. 

 

Terassilämmitin netistä

Syksy tuo tullessaan viilenevät illat. Terassilla olisi kiva istuskella ja katsella hämärtyvää iltaa, mutta lämpöä tuntuu tarvitsevan lisää. 

Terassilämmitin mahdollistaa kesäisen pihalla istuskelun pidemmälle iltaan ja syvemmälle syksyyn kuin koskaan ennen. Oli kyse sitten takapihasta, terassista, parvekkeesta tai munanhautomosta, ne tarjoavat laadukkaan ja edullisen ratkaisun kotiin kuin kotiin. Kukapa ei haluaisi nauttia kesän lämmöstä ja luonnon kosketuksesta yksin tai ystävien seurassa niin kauan kuin suinkin mahdollista.

terassilammitin

Terassilämmittimiä on tarjolla erikokoisia ja eri toimintatavoin toimivia. Valitessa kannattaa huomioida tila mihin tulee, energiatehokkuus ja totta kait paljonko on valmis maksamaan. Tässä muutamia eritavoin toimivia lämmittimiä ja niiden ominaisuuksia.

  • Sähkölämmittimet: Helppokäyttöisiä ja yleisiä. Ne lämpenevät nopeasti, mutta voivat olla kalliimpia käyttää pitkällä aikavälillä.
  • Kaasulämmittimet: Tehokkaita ja tuottavat lämpöä nopeasti. Ne vaativat kaasupullon, joten niiden käyttökustannukset voivat vaihdella.
  • Infrapunalämmittimet: Lämmittävät kohdennetusti ja ovat energiatehokkaita. Ne eivät lämmitä ympäröivää ilmaa, vaan kohteet suoraan.

Patiotuli on kalustepöytä, jonka keskelle on upotettu kaasupoltin. Siinä elävä liekki palaa ympäröivän lasimurskeen keskellä, jolloin liekit heijastavat värejä ympäristöön. Liekin säätämällä voidaan lämpöä ja tunnelmaa muuttaa.

Patiotulipyorea

Pöytä on säänkestävää materiaalia, alumiinia ja pöydän sisällä on paikka kaasupullolle. Kaasupolttimen teho on 11,7 kW ja siitä riittää mukavasti lämpöä pöydän ympärillä istuskeleville. Poltin on varustettu varmistajalla, joka sammuttaa liekin jos tuulen tai sateen vuoksi on vaarana tulen leviäminen ympäristöön. Sadevesi menevät polttimen salaojituksen kaltaisen aukotuksen kautta pois. Lisävarusteena on saatavana lasikehys liekkien suojaukseen ja samalla pöytä saa tyylikkään ulkonäön. Pöytään kuuluu myös alumiininen kansi, jonka ansiosta patiotulta voi käyttää tarvittaessa myös tavallisena pöytänä. Koska se on kevyt, sitä voi siirtää tarvittaessa eri paikkoihin, vaikkapa terassilta laiturille jne.

patiotulijalotakka

Terassilämmittimen valintaan vaikuttaa useita tekijöitä, kuten budjetti, käyttötarkoitus, käytettävissä oleva tila ja energiatehokkuus.

Keinutuoli puutarhaan tai terassille

 

Kevät tuli oikein vauhdilla ja aurinko lämmittää kivasti. Nyt tekee mieli istuskella ulkona puutarhassa, eli on aika kaivella puutarhakalusteet esiin. Katselin taas netissä mitä mielenkiintoisia uutuuksia kauppojen valikoimasta löytyy.

Puutarhakeinuja etsiessäni silmiini sattui kivannäköinen keinutuoli, metallirunkoinen, kevyt ja pienikokoinen, joten ei vie paljoa tilaa. Sopii varmaan siis vaikka parvekkeelle, pienelle terassille tai muuten pieneen pihaan. Puutarhakeinut vievät yleensä paljon tilaa, niin ettei niitä joka paikkaan voi laittaa vaikka ne niin mukavia ovatkin. Näitä romanttisen näköisiä puutarhakeinuja on sekä yhden että kahden istuttavia.

 

Fatboyn Rock n’ Roll Outdoor -keinutuolissa voi ottaa rennosti ja nauttia keinumisesta säkkituolin syleilyssä. Keinutuoli sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön ja on saatavana myös erivärisinä. 

Ekologiset kodin puhdistusaineet

 

Käytämme päivittäin ainakin jonkinlaista puhdistusainetta: käsien- tai hiustenpesuun, vaatteiden pesuun, tiskaukseen, siivoukseen jne. Näistä puhdistusaineista kertyy aivan huomaamatta iso määrä vahingollisia ainesosia, jotka päätyvät luontoon vahingoittaen meidän elinympäristöämme. Vaikka haluaisimme olla luontoystävällisiä, voimme siis ajattelemattomilla arjen valinnoilla toimia ihan päinvastoin.

Ekologisia vaihtoehtoja löytyy nykyään lähes joka tuotteelle. Koska valikoima on laajentunut, on myöskin hinnat muuttuneet kuluttajaystävällisemmiksi eli niitä pystyy ostamaan ihan tavallisetkin ihmiset omaan arkikäyttöön. Enää ekologiset tuotteet eivät olekkaan vain ns. viherpiipertäjien valintoja, vaan meitä tuoteselostusta tarkemmin lukevia ihmisiä on jo paljon.

Luonnosta löytyy paljon raaka-aineita, joista voi tehdä tehokkaita pesuaineita. Ja jos jokin aine on luonnosta lähtöisin, se tuskin voi olla luontoon takaisin palatessaankaa vahingollista. Entisaikoina ihmiset valmistivat kasveista yms. raaka-aineista kaiken tarvittavan, mutta vähitellen hylättiin kaikki vanha käyttökelvottomana ja vanhanaikaisena. Nyt on taas palattu entiseen, kun on huomattu ettei luonto ja maapallo kestä nykyistä tapaa elää ja kuluttaa.

Ekologisia puhdistusaineita löytyy esimerkiksi juuri avatusta Sannarin verkkokaupasta. Siellä on myös laaja valikoima luonnonkosmetiikkaa, joten kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan. Pääset verkkokauppaa klikkaamalla tästä linkistä.

Hyvä ja edullinen grilli kesäksi

Pitkänkin talven jälkeen saapuu kevät. Eräs kevään merkki on se, kun kaivetaan grillit esiin ja aloitetaan grillikausi. Nyt on vielä paljon aikaa ennen kesää katsella ja miettiä itselleen sopivan grillin valintaa. Seuraavassa pikakatsaus eri grillityyppien käytöstä. Täältä löydät erilaisia grillejä verkkokauppojen valikoimista!

Kaasugrilli

Kaasugrilli on nopea. Grilli syttyy nopeasti napin painalluksella, ruoka valmistuu nopeasti ja grillin puhdistaminen on nopeaa. Koska lämpötilaa voi säätää, onnistuu erilaisten herkkujen grillaaminen yhtäaikaa ja voit jatkaa grillin käyttöä aina vain uudestaan.

Hiiligrilli

Hiiligrillit ovat  huomattavasti edullisempia kuin kaasu- tai sähkögrillit. Ruoanlaitto hiiligrillillä on hieman hitaampaa koska grilli ei lämpene yhtä nopeasti kuin sähkö- ja kaasugrillit eikä se tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia lämpötilan säätämistä varten.

Sähkögrilli on nopea, kätevä ja helposti siirrettävä grilli. Ne ovat pienikokoisia ja se mahdollistaa sen että grillin voi sijoittaa pienempään tilaan. Sähkögrillillä ei välttämättä saa samanlaista paistotulosta kuin kaasugrillillä tai hiiligrillillä, mutta grillaaminen on helpompaa.

Pihagrilli (pihatakka) voi valmistaa suuren määrän grillattavaa kerralla ja avotuli lämmittää samalla. Pihagrillissä voi yleensä mallista riippuen polttaa polttopuita, grillihiiliä tai brikettejä. Pihagrillin voi sijoittaa vaikka grillikatokseen, huvimajaan tai terassille.

Kamado-grillit  joiden vahva keraaminen pinta säilyttää lämmön pitempään ja tasaisempaan kuin muut grillit. Kuluttaa myös vähemmän hiiliä. Kamado-grilleillä voi mm. grillata, savustaa, leipoa ja paahtaa. Varsin hyvä ja monipuolinen grilli, joten ovat monesti myös aika arvokkaita.

 

Grilli netistä

Vinkkejä puutarhan hoitoon

Puutarha odottaa nyt keväistä henkiin heräämistä, joten nyt on vielä hyvin aikaa antaa vinkkejä puutarhan hoitoon. 

Alla on muutamia vinkkejä puutarhan hoitoon, joidenka avulla se kukoistaa kesällä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että  jokainen puutarha on erilainen, joten nämä vinkit voivat vaatia soveltamista oman puutarhan erityispiirteiden mukaan.

  1. Maaperän valmistelu:

    • Kunnollinen maaperä luo vahvan perustan kasveille. Lisää kompostia tai lantaa maahan parantaaksesi sen rakennetta ja ravinteiden sisältöä.
  2. Kastelu:

    • Kastele kasveja säännöllisesti, erityisesti kuivina aikoina. Vältä kuitenkin liiallista kastelua, koska se voi aiheuttaa juurten mätänemistä.
  3. Lannoitus:

    • Käytä sopivia lannoitteita kasvien tarpeiden mukaan. Erilaiset kasvit voivat tarvita erilaisia ravinteita, joten tutki, mitä kukin kasvi tarvitsee.
  4. Haitalliset tuholaiset:

    • Seuraa puutarhaasi säännöllisesti mahdollisten tuholaisten varalta. Voit käyttää luonnonmukaisia torjunta-aineita tai muita keinoja estää tuholaisten leviämistä.
  5. Rikkakasvien torjunta:

    • Pidä rikkakasvit kurissa, jotta ne eivät kilpaile kasvien kanssa ravinteista ja vedestä. Multaa tai katteet voivat auttaa pitämään rikkakasvit hallinnassa.
  6. Kasvien oikea sijoittelu:

    • Aseta kasvit oikeille paikoilleen niiden valon ja veden tarpeiden mukaisesti. Varjoa vaativat kasvit eivät menesty suorassa auringonvalossa, ja päinvastoin.
  7. Säännöllinen leikkaaminen:

    • Leikkaa kasveja säännöllisesti edistääksesi niiden terveyttä ja muotoa. Poista kuolleet tai vaurioituneet osat auttaaksesi kasveja keskittymään terveeseen kasvuun.
  8. Hyönteishotelli tai pölytyskasvit:

    • Aseta hyönteishotelli puutarhaasi houkutellaksesi hyödyllisiä hyönteisiä, kuten mehiläisiä ja kovakuoriaisia, jotka auttavat pölytyksessä.
  9. Kasvien vaihtelu:

    • Käytä kasvien vuoroviljelyä estääksesi maaperän köyhtymisen ja vähentääksesi tautien ja tuholaisten riskiä.
  10. Säännöllinen seuranta:

    • Käytä aikaa puutarhan tarkkailuun ja seurantaan. Huomaa muutokset kasvien ulkonäössä, maaperässä ja yleisessä kasvuympäristössä.

 

Lisää vinkkejä ja ideoita kukoistavaan puutarhaan.

Puutarhalehdet sekä pihaan ja puutarhaan keskittyneiden kauppojen mainoslehtiset ovat myös hyvänä apuna puutarhan hoidossa. Niissä on vinkkejä ja ideoita, joidenka avulla saat puutarhastasi mieleisen. Nyt vielä lumien ollessa maassa on aika haaveilla ja tehdä ehkä tarvittavat hankinnat. Kohta on kevät ja sitten kesä, jolloin aika kuluukin puutarhan hoitoon keskittyen ja siitä nauttien.

Iglu-puutarhamaja

 

Lumen keskeltä alkaa mieli jo lentää kesää kohti. Pihat ja puutarhat ovat vielä lumen alla, mutta pikkuhiljaa voi aloittaa miettimään jo puutarhakautta. Nettiä selaillessa tulee vastaan mitä mielenkiintoisempia puutarhakalusteita ja -tarvikkeita. Yksi mielenkiintoinen uutuus, tai josta en ollut ainakaan itse kuullut aikaisemmin, tuli vastaan On24.fi:n sivuilta. Sieltä löytyi iglu-mallinen huvimaja. Aika hauskan näköinen ja monikäyttöinen rakennelma. (Valitettavasti tätä ei enää ole myynnissä)

Iglu sopii käytettäväksi siis huvi-/ puutarhamajana, sitä voi käyttää lasten leikkipaikkana tai kasvuhuoneena. Paljun tai poreammeen päälle suojaksi laitettuna se lisää hurjasti mukavuutta. Ei haittaa siis tuiskut ja tuulet paljussa istuessa, mutta silti voi katsella tähtitaivasta ja luontoa.

Iglu-puutarhamaja sovii myös talvikäyttöön. Kun sinne laittaa esimerkiksi terassilämmittimen, niin mikäpäs siellä olisi istuskella nauttimassa vapaa-ajasta. Ulkoapäinkin varmaan kivan näköinen illan hämärtyessä, jos sisältä iglun sinän läpi loistaa lämmin valo.

Aikaisemmin olen kirjoittanut toisenlaisista puutarhamajoista, mutta tämä oli todella hauska poikkeus puurakenteisiin versioihin verrattuna.

Sisustustuotteet lahjaksi

Joululahjojen etsiminen on taas ajankohtaista. Kun tunnet lahjansaajan hyvin ja tiedät hänen sisustusmakunsa, voi jokin sisustustuote olla todella mieluinen lahja. Esimerkiksi astiat, maljakot, pienet sisustusesineet, kellot ja pöytälamput tuovat oman piristyksensä jokaiseen kotiin. Kun lahja ei ole kovin suurikokoinen, sille löytää helpommin paikan lahjan saajan kotoa. Kävin katsomassa eri verkkokaupoista ideoita, mitä voisi harkita lahjaksi.

design-house-stockholm-suuri-block-lamppu-valkoinen-johto

Inessa on suomalainen sisustustalo, josta löytyy Iittalaa, Hackmannia, Arabiaa, Wirkkalaa, Finlaysonia jne laatumerkkejä. Alla poimintoja Inessan valikoimasta, koko verkkokaupan valikoimaan voi tutustua klikkaamalla tästä.

Sisustustuotteista löytyy ideoita ja vaihtoehtoja joululahjoiksi lukemattomia määriä. Kannattaa siis vain selata verkkokauppojen valikoimia ja odottaa kunnes eteen tulee tuote, jossa tuntuu olevan sitä lahjaideaa. Käyt tutustumassa myös PikkuAitan sivulla, sinne on koottu tuotteita useista eri verkkokaupoista. Näin pääset vähän helpommalla, kun näet kerralla useamman kaupan valikoiman. 

Marimekon keittiötekstiilit ja astiat

 

Marimekon keittiötekstiilit ja astiat tuovat ihanaa piristystä keittiön sisustukseen. Keittöpyyhkeet, pöytäliinat ja -tabletit, vahakankaat, patakintaat, pannulaput, esiliinat, verhot, lautasliinat, sisustustyynyt ym. keittiötekstiilit löytyvät monenlaisissa kivannäköisissä kuoseissa. Unikkokuosi pitää edelleen pintansa suosikkina, mutta uusia tyylikkäitä malleja on tullut rinnalle.

Marimekon Basket-on koripunosta jäljittelevä kuvio. Sen on suunnitellut Carina Seth Andersson. Basket-kuviossa löytyvät sekä tekstiilit että astiat. Tämä on mielestäni erittäin tyylikäs ja yksinkertainen malli, jonka voisi kuvitella koristavan omankin keittiön sisustusta.

Marimekon Rosarium-mallissa on ehkä vähän samaa kuin Unikkotyylissä. Rosarium on Aino-Maija Metsolan suunnittelema malli, josta löytyvät värikkäät, maalaukselliset kukat.

Tasaraita, Varvunraita, Näsiä, Hortensie, Mynsteri tai Räsymatto, erilaisia malleja löytyy. Seuraavassa kuvassa tyylikäs Näsiä-tarjotin.

Astioissa löytyy mukeja, kulhoja, tarjottimia, lautasia, munakuppeja, maljakoita jne. Lähes kaikkea mitä keittiössä voi kuvitella tarvittavan. Näistä voi tarjota ruokaa sekä vatsalle että silmille. Esteettisyys on osa ateriaa eli kaunis kattaus antaa ruokahetkelle lisää tunnetta.

Sami Ruotsalaisen suunnittelemat Oiva-astiat muodostavat suuren osan Marimekon astioista. Niitä löytyy valkeina sekä kuvioituna erilaisilla Marimekon kuoseilla.

 

Pihakeinu tai puutarhakeinu pihaan

Huomaa että kevättä alkaa jo odottelemaan, sillä yhä useammin haaveilee puutarhakauden alkamisesta. Aurinko paistaisi tietenkin ja laitetaan viimeinkin pihakeinu paikoilleen puutarhaan, jossa voisi sitten vain nauttia olosta ja kuunnella linnun laulua.

Pihakeinussa on todellakin leppoisaa viettää aikaa ja nauttia kauniista kesäpäivästä. Keinu sopii istuskelupaikaksi puutarhaan, terassille, parvekkeelle ja mökin pihamaalle. Pieni sadekkaan ei haittaa keinuttelua, jos omistaa katoksellisen keinun.cNykyään on valikoimassa pieniä yhden tai kahden hengen keinuja, isoja vastakkainistuttavia keinuja, metallirunkoisia tai puurunkoisia keinumalleja. Metallirunkoiset ovat kevyitä ja niitä on helppo siirtää tarvittaessa, puurunkoiset taas kestävät hyvin myös talven säävaihtelut.

Verkkokauppojen valikoimasta löytyy pihakeinuja moneen makuun. On vastakkainistuttavia puukeinuja katoksella tai ilman.

Pienempiä puisia pihakeinuja on myös sekä katoksella että ilman. Metallirunkoisia pihakeinuja löytyy monenlaisia. Retrokeinu, kahdenistuttava keinu ja joissakin malleissa voi selkänojan kaltevuutta säätää lokoisampaan asentoon.

On24.fi:n valikoimasta löytyy metallirunkoisia ja pieneenkin tilaan sopivia keinuja. Keinuja on kahdenistuttavia tai kolmenistuttavia, erinäköisiä ja -mallisia.

Seuraavassa kuvassa on kuusipuusta valmistettu ja char-maalilla viimeistelty puutarhakeinu Asti. Varsin hauskan näköinen uutuusmalli.

Kannattaa käydä selaamassa On24.fi:n verkkokaupan keinuvalikoimaa klikkaamalla täältä.

Myöskin Hobby Hallin valikoimaan oli lisäty monenlaisia puutarhakeinuja. On puisia vastakkainistuttavia, kevyitä metallirunkoisia yhdelle, kahdelle tai kolmelle hengelle. Monenkokoiselle taloudelle oman kokoinen keinu.  Pääset katsomaan tuotteita klikkaamalla tästä suoraan kauppaan.

 

Scroll to Top